sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Onko Tarjaa näkynyt?

Kathmandu nähtynä apinatemppeliltä

Matka lumisesta Tampereesta Helsingin ja Istanbulin kautta Kathmanduun sujui mukavasti Turkish Airlinesin uutukaisilla koneilla ja tasokkaalla tarjoilulla. Ainoa pieni miinus reittiin oli se, että lento Istanbulista Kathmanduun oli aikataulusta pari tuntia jäljessä. Tosin sekään ei paljon haitannut, sillä saavuimme Tribhuvanin kentälle inhimillisempään aikaan yhdeksän jälkeen aamulla eli viiden jälkeen Suomen aikaa.

Viisumijonossa vierähti tututusti hieman aikaa ja kun pääsimme matkatavarahihnojen luo Lakpa oli siellä jo odottamassa meitä. Kaikki laukut tulivat perille hienosti ja niinpä suuntasimme kulkumme kohti ulko-ovea ja auringonpaistetta. Lämpötila oli mukava +25 ja autokyyti lentokentältä Thameliin totutun kuoppainen ja ruuhkainen. Majoituimme uudehkoon Friend's Home hotelliin joka on valmistunut vasta pari vuotta sitten. Saimme vaellusluvat Lakpalta samalla muutamaa passivalokuvaa vastaan.

Hotellilla yhteispotretissa

Keskipäivän jälkeen suuntasimme askeleemme Thamelin kujille ja kohti lounaspaikkaa, joka löytyikin helposti läheltä Pumpernickelin leipomoa. Maittava intialainen ateria, joka huuhdottiin alas Everest-oluilla.

650 ml Everestiä

Täytyy tässä vaiheessa todeta, että Kathmandu ja Thamel ovat entisensä!

Sukulaisemme perhepotretissa

Iltapäivällä kävimme ihmettelemässä apinoiden taiteilua apinatemppelissä, josta avautuikin hieno näkymä Kathmandun laaksoon ja Nepalin pääkaupunkiin. Ilma oli aurinkoinen ja kuulas. Näkyvyys erinomainen.

Lentokoneessa oli Kathmanduun tulossa myös 14-henkinen ulkoministeriön suomalaisryhmä ja heidän ohjelmaansa tutustuttuani totesin, että edellinen presidenttimme Tarja Halonen on samaan aikaan Kathmandussa. Tarja edustaa Suomea Madridin klubin tapaamisessa, jossa entiset valtionpäämiehet tapaavat toisiansa. Olemme siis paremmassa seurassa täällä Nepalissa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti